Äitiyspakkaus

Auroora

Vauhtiin päässyt keskustelija
Heinäkuun äidit 2019
Aikooko moni ottaa äitiyspakkausta? Itse aion, olen aikaisemmillekkin ottanut. Millonkohan uusi pakkaus julkaistaan ja kerkiääkö meille heinäkuisille tulla se uusin vai 2018 vuoden pakkaus??
 
Tuolla joulukuun jutuissa jo vähän pohdinkin tätä asiaa, mutta olemme myös ottamassa pakkauksen ja luulen, että heinäkuiset pystyvät tässä asiassa vähän kikkailemaan pakkauksen tilausajankohdan mukaan. Jos haluaa vuoden 2018 pakkauksen, niin sitten tilaa pakkauksen mahdollisimman aikaisin, jos taas 2019, niin sitten mahdollisimman myöhään. Ilmeisesti hakemukseen voi laittaa myös toiveen että haluaisi juuri sen vuoden pakkauksen ja toivoo että pakkaus lähetetään sitten, kun ne tulevat jakoon. En tiedä, toteuttavatko noita toiveita nykyään, mutta ainakin joskus aiemmin tuo on toiminut. Vuoden 2019 pakkaus julkistetaan varmaankin maaliskuun puolenvälin tienoilla, ainakin ennen näin on ollut.
 
Aion myös itse ottaa pakkauksen. Meille esikoinen tulossa ja siinä on varmasti kaikkea hyödyllistä sitä varten! :)
 
Minä en vielä tiiä otanko pakkauksen vai rahana, kahdesta ekasta otin pakkauksen.
 
Kyllä mä pakkauksen otan, ainakin tämän hetken mielipide joka toki vielä saattaa muuttua :woot:
 
Pakkaus otetaan. Nykyisen pakkauksen vaatteet ei niin iske, mutta jos tämän vuoden pakkaus olisi vähän mieluisampi :)
 
Meille tulee pakkaus. Nyt taitaa tulla toppapukukin käyttöön, kun viimeksi oli helmikuiselle ensin ihan liian iso ja seuraavana talvena jo liian pieni :facepalm:
 
Esikoisen pakkauksesta on vielä melkein kaikki jäljellä, mutta kuitenkin haluisi toisellekin oman. Toivottavasti saisi jo uuden pakkauksen. :p
 
Täällä ollaan vielä kahden vaiheilla, otetaanko laatikko vai raha-avustus. Riippuu ehkä siitä, onko tulokas tyttö vai poika. Tytölle vaatteet olisi valmiina, mutta pojan ollessa kyseessä tulisi äitiyspakkauksen vaatteille varmasti käyttöä. Se pakkaus on kyllä ihana hakea postista, kun pääsee hypistelemään ja järjestelemään pikkuruisia vaatteita ja tarvikkeita.
 
Mua alko mietityttään tässä pakkausasiassa se (otan siis molemmille pakkauksen), että millä mä saan ne haettua Postista?! Mun auto on pieni Yaris, ei ne kerralla molemmat sinne mahdu!! :eek:

On mullakin ongelmat vai mitä? :laughing025
 
Mua alko mietityttään tässä pakkausasiassa se (otan siis molemmille pakkauksen), että millä mä saan ne haettua Postista?! Mun auto on pieni Yaris, ei ne kerralla molemmat sinne mahdu!! :eek:

On mullakin ongelmat vai mitä? :laughing025


Sun täytyy hankkia kattoteline, siinähän ne kulkee kivasti. Eikö se olis kätevä tapa ilmoittaa samalla koko kaupungille, että kaksoset ovat matkalla? :grin
 
Mua alko mietityttään tässä pakkausasiassa se (otan siis molemmille pakkauksen), että millä mä saan ne haettua Postista?! Mun auto on pieni Yaris, ei ne kerralla molemmat sinne mahdu!! :eek:

On mullakin ongelmat vai mitä? :laughing025

Pyydät kaverin avuksi? Toinen toiseen autoon ja toinen toiseen :D
 
Hyviä suunnitelmia, kiitos! :D

On tässä onneksi vielä aikaa tehdä lopulliset suunnitelmat! :)
 
Eikös kaksosista saa kolme pakkausta? Vai saako sen osittain rahana ja kaksi pakkausta?
 
Joo, kaksosista saa kolme avustusta, mutta senhän voi itse päättää ottaako ne kaikki rahana vai pakkauksina vai jotain siltä väliltä.
 
Takaisin
Top