Annan nimelle arvosana

Varsin tavallinen nimi (ainakin omassa ikäluokassani). Ihan kiva, joskaan en ajattelisi omalle lapselleni. Arvosanaksi 7.

Marjatta
 
Marjatta tuntui minusta ihan mummonimelle alkuun, mutta kun nuorin serkkuni sai nimen Marjatta, on siitä tullut jotenkin kivan pirteä ja nuorekas nimi. Riippuu paljon varmaan siis kantajastaan. :) Sanoisin 8.

Leo
 
Leo on aidosti kiva nimi, mutta ollut jo vuosia suosituin tai toiseksi suosituin poikavauvojen etunimi, joten käytännössä Leo on täysin käyttökelvoton. Nämä tämän hetken Leot tunnetaan sitten aikanaan koulussa jollain toisella kutsumanimellä, jotta Leot eivät mene sekaisin keskenään. Siksi 5.

Ruu.
 
Ruu on ihana nimi ja taitaa olla myös hyvin harvinainen. Itse miellän sen tytön nimeksi, mutta taitaa olla myös pojilla käytössä. Arvosanaksi 9.

Eemi
 
Eemi kuulostaa vähä erikoiselta nimeltä, mut ei liian erikoinen, joten voisin kuvitella sen omalle pojalle. Annan arvosanaksi 9.

Elisabeth
 
Nyt on hiukka puolueellinen vastaus :) Mielestäni Elisabeth on kaunis kuninkaallinen nimi. Itseasiassa mummoni oikea nimi on Elisabeth mutta häntä on aina kutsuttu tuttavallisemmin Liisaksi. Mielestäni nykyään esim. Toisena nimenä varsin hyvä. Arvosana 9

Eeli
 
Eeli on ollut minulla nimilistoilla, mutta ei ole poikaa syntynyt, jolle sitä olisi antanut. Nyt ei enää ole vaihtoehto, kun on jo tyttö niin saman kuuloisella nimellä.. :) Pieni miinus siitä, että kuullan varmasti usein väärin, mutta annan silti 8 1/2.

Inkeri
 
Pidän nimestä, mukavan näpsäkkä, mutta taivuttaminen näissä on aina oma juttunsa, toiset sanois Taikalle ja toiset Taijalle.. joten 8.

Venla
 
Venla on kiva, suht perus nimi. Selkeä, helppo ja mukava sanoa, ei kovin yleinen. Väärinkuulemisen riski pieni, ja pitkää nimeä helpompi oppia lapselle. Annan 9.

Viola?
 
Viola on nimenä nätti ja kiva,herkkäkin, mutta mielleyhtymä Viola-tuorejuustoon.... annetaan 7

Entäpäs Benjamin
 
Lyydia on kiva, tavallaan näpsäkkä nimi. Omalle lapselle en kuitenkaan antaisi. Arvosanaksi 8.

Hilda?
 
Nätti nimi, joskus oli omalla nimilistallakin pyörimässä mutta mies ei tykästynyt joten on poissa laskuista. Annan kuitenkin 7+.

Aatu?
 
Takaisin
Top