Synnyttäneet --40+++

Tähti, juuri tuollaisiin tilanteisiin tarvitaan luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Jos on edes epäilys että jossakin palaverissa tulee hankalia tilanteita niin sinne kannattaa ottaa tilanteen mukaan jompikumpi asiaan perehtynyt henkilö mukaan. Muuten on vain sana sanaa vastaan.

Se työajan lyhennys toki lyhentää kärsimyksen määrää, mutta ei muuten muuta tilannetta mihinkään
 
Tähti, juuri tuollaisiin tilanteisiin tarvitaan luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua. Jos on edes epäilys että jossakin palaverissa tulee hankalia tilanteita niin sinne kannattaa ottaa tilanteen mukaan jompikumpi asiaan perehtynyt henkilö mukaan. Muuten on vain sana sanaa vastaan.

Se työajan lyhennys toki lyhentää kärsimyksen määrää, mutta ei muuten muuta tilannetta mihinkään

Yölento :) Jokin sellainen on liiton kautta, mutta sellainen olsi viimeinen oljenkorsi ja melkein parempi lähteä ennen sitä itse muualle.

Entisessä työpaikassani oli työkaveri, jota kiusattiin urakalla. Hän oli kaikkien silmätikku ja irtisanottiin "laittomasti" kesken työpäivän.

Hän ilmoitti liittoon ja riitautti irtisanomisen. Liitosta tällainen luottamusmies tuli työpaikalle ja peruivat irtisanomisen. Hän sai pitää paikkansa, mutta kiusaaminen kesti vielä seuraavat 3vuotta. Esimies oli pahin kiusaaja.

Sitten hänet irtisanottiin uudelleen ja hän veti työnantajan oikeuteen. Työkaveri sai korvauksen laittomasta irtisanomisesta, mutta menetti työpaikkansa.

Hänellä oli kyllä kestämistä, kun joutui kestämään tätä 5-vuotta. Työpaikalla oli noin 30hlöä, eikä tietoakaan luottamushenkilöstä.

Hän joutui silmätikuksi siitä hetkestä lähtien, kun ekan kerran avasi suunsa ja kertoi jostakin työhön liittyvästä epäkohdasta yhteisessä viikkopalaverissa.

Ei ole kovinkaan harvinaisia nämä ja asioiden esille tuomisella voi olla vakavat seuraukset :sad001

Hän oli lapseton ja suri asiaa, koska teki vain töitä, eikä ehtinyt perustaa perhettä.
 
Last edited by a moderator:
No, lähtökohtaisesti ei ehkä kannata ajatella, että asiat menevät persiilleen, jos suunsa avaa asiallisesti. Ikäviä tilanteita voi olla työelämässä, mutta häiritseviin tilanteisiin pitää puuttua. Työviihtyvyys lisää tuottavuutta, ja sairauspoissaolot työolojen kurjuuden tai henkilön uupumuksen vuoksi tulevat firmoille kalliiksi.
 
Tähti, mikään ei muutu, jos itse ei tee asialle mitään Eikä mikään työ ole niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaisi pitkään kärsiä. Työelämässä jokaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia ja jokaisen velvollisuus on kantaa vastuuta työilmapiiristä. On kuitenkin harvinaista, että kaikki työkaverit ovat kusipäisiä lampaita.
 
jokaisen velvollisuus on kantaa vastuuta työilmapiiristä. On kuitenkin harvinaista, että kaikki työkaverit ovat kusipäisiä lampaita.

Yölento :) Totta...suurinosa osaa ajatella. Meilläkin sen huomaa, ettei tästä tyypistä pidetä, mutta kukaan ei uskalla sanoa hänelle vastaan - mitään.

Tämä tyyppi olettaa, että on kukkulan kuningas ja kaikki tottelee häntä. Tosellisuudessa kaikki välttelee häntä ja välttelee ristiriita tilanteita, joita tämä tyyppi saa aikaiseksi koko ajan läsnäolollaan, omassa ylemmyyskompleksissa piehtaroiden.

Jos vaikka laiva uppoasi, aika harva olisi häntä pelastamassa. Tosin hän ei itse pelastaisi ketään, vaan hyppäisi pelastuslauttaan tukku rahaa kourassa ja heittäisi sieltä kaikki muut pois. Tässä nyt vaan ajatelmia....

Olen viihtynyt tässä työssä, jo ennen äitiyslomaa, koska suurinosa on mukavia työkavereita. Äitiysloman jälkeen jopa nuori tuuraaja tyttökin on aikuistunut, eikä kuulu enää puhuvan lapsellisuuksia tai sitten ei vaan enää jaksa. On vain yksi pahis ja se on yksi ja sama tyyppi.

Hän oletettavasti luulee onnistuvansa säikyttelemään ja pelottelemaan käytöksellään minut talosta ulos.
Tietysti hän yritttää käännyttää kaikki työkaverit ja Tj:n mua vastaan, jotta onnistuu aikeissaan. Hän on alkanut yrittää esittää etten osaa töitäni ja firmalle koituu isoja summia sakkoja takiani.

Yölento, olenkin jo toiminut :) Olen pyytänyt muutosta työhön Tj:ltä, hoitovapaa hakemuksen yhteydessä. Se ehkä lienee pelastus tässä tilanteessa.
On vaan aika kova kestäminen tässä välissä, ennen, kuin asiat alkaa ratketa.
Anteeksi tekstin rasittavuus
:scared001
 
Kiusaamisessa hiljaisuus on hyväksyntää. Melkoisia lampaita teillä on talo täynnä.

Yölento :) Aivan....

Mutta tälle tyypille ei voo sanoa mitään, kun on niin tärkeässä ja korkeassa asemassa. Ei näköjään kukaan uskalla sanoa mitään. Se joka kiusattiin puolikuoliaaksi mun äitoysloman aikana tosin sanoi vastaan! Mutta melkein henki lähti ja toimenkuva vaihtui lopputuloksena.

Meille uusi taloon tullut mieskin esittteli, että oli armeijan leivissä "rykmentin johtajana"... tuolla istuu hiljaa pöydän ääressä, eikä mitään uskalla sanoa, kun tämä iso herra tuotepäällikkö messuaa pöydän toisella puolella:confused005

Ehdin jo ilakoida, että saatiin taloon hyvä tulokas, vois laittaa vähän kampoihin....mutta eipä taida uskaltaa:whacky011
 
Tähti, Suomessa ei niin korkeaa asemaa olekaan, jossa olisi lupa käyttäytyä huonosti.
 
Mutta noin muuten työkaverisi kuullostaa joko narsistilta tai vaan täydeltä kusipäältä. Tuollaisten kanssa ei tule muuten toimeen kuin antamalla samalla mitalla takaisin. Seuraavan kerran kun tulee reuhaamaan sun huoneeseen, pyydät poistumaan ja tulemaan sitten takaisin kun on hommannut itselleen käytöstavat. Jos vaan hiljaa kuuntelet, niin tyyppi vaan innostuu lisää koska huomaa että voi alistaa ja vittuilla rauhassa. Jos käy rähjäämään muiden kuullen kahvitauolla, kysyt vaan kylmän viileästi, että onko kyseinen käytös sopivaa ja koska olette tauolla niin asiasta jatketaan keskustelua tauon jälkeen asiallisesti. Tollasten kanssa on pakko olla napakka tai joudut sylkykupiksi.
Ja oikeesti asiasta on hyvä keskustella pomon kanssa. Hänen velvollisuutensa on puuttua epäasialliseen käytökseen ja ylläpitää hyvää työilmapiiriä.

Eclipse :) On "vähintään" narsisti tai jotain muuta häiriötä omaava tyyppi....

Olen tullut toimeen vuosia tämän tyypin kanssa ilman konfliktia, mutta eipä hän ole koskaan tervehtinyt saati puhunut mulle mitään.

Sulkenut pois esim. kahvipöytäkeskustelusta täysin. Tavalliseen keskusteluun ei ota osaa koskaan, aina vaan vaatii selitystä/tilitystä töistä ilman, että on esimies. Samaa tekee ruokatunnilla kesken lounaan.

Rähjännyt on vuosikausia kaikille....nyt on alkanut meuhata mulle, kun palasin äitiyslomalta.

Saattaa yhtäkkiä räjähtää ilman, että kukaan tietää syytä ja seuraukset on pahat, eli syyttelee ja meuhkaa, vaatii selityksiä...hyökkää kenen tahansa kimppuun, yllättäin ja seläntakaa. Käytös on loukkaavaa, eikä toista osapuolta yhtään kuunnella.

Aika hankala työkaveri ja käyttää asemaansa väärin.
 
:greet025 täällä oltu työnantajan kanssa palaverissa.

Työajan lyhennys 6t/pv. onnistuu, mutta 4päiväistä työviikkoa eivät hyväksy. No, sillä sitten mennään ensivuodem alusta!

Apuja tai/tuuraajaa/tai osa-aikaista ei ole kuulemma varaa palkata:dead:

No, saapi kuitenkin lyhyemmän työpäivän ja vähemmän huutoa per päivä:laughing002

4-päiväistä olisin toivonut, koska olisi enemmän aikaa lapsen kanssa - pidempi viikonloppu. Monissa firmoissa onnistuu - meillä ei käy päinsä.
 
:greet025 Heissan tänne sen verran, että onko kokemusta siitä, mitä tehdä, kun lapsi osaa itse avata auton turvaistuimen lukon?:eek: On siis aika vaativa aikuisellekin.

Meillä on pieni lukkoseppä kyydissä.

Myös auton ovet on vaaravyöhykkeellä ja oltava lapsilukot ajaessa päällä, ettei pääse ominpäin availemaan ovia.

Menee vaikeaksi:banghead:
Ja vasta 2v.
 
Tähti, helpointa on tietenkin että kieltää avaamasta turvaistuimen vöitä ja kertoo, miksi niitä käytetään. 2-vuotias ymmärtää yllättävän paljon asioita. Auto ei tietenkään liiku, jos vyöt ovat auki. Jos tuntuu ettei lapsi tottele puhetta, niin automatkoille sellaiset rukkaset, joilla ei saa tehtyä mitään hienomotoriikkaa vaativia juttuja, rukkaset puetaan haalarin alle ja klipseillä kiinni alempaan vaatekertaan. Joskus voi vaatia klipsit kahteen kohtaan rukkasen varteen.
 
Tähti, helpointa on tietenkin että kieltää avaamasta turvaistuimen vöitä ja kertoo, miksi niitä käytetään. 2-vuotias ymmärtää yllättävän paljon asioita. Auto ei tietenkään liiku, jos vyöt ovat auki. Jos tuntuu ettei lapsi tottele puhetta, niin automatkoille sellaiset rukkaset, joilla ei saa tehtyä mitään hienomotoriikkaa vaativia juttuja, rukkaset puetaan haalarin alle ja klipseillä kiinni alempaan vaatekertaan. Joskus voi vaatia klipsit kahteen kohtaan rukkasen varteen.

Yölento :) Suurkiitos taas!! :Heartpink

Ymmärtää ihan kaiken jo, vaikkei uskoisi. Ja empäs käsittänyt, että käsineet vaan käteen. Tuo onnistuu, kun mennään tavallista nurkka- ajoa :)

Pitkillä matkoilla istun lapsen kanssa takapenkillä, kun isä ajaa, joten pystyn hallitsemaan tilannetta.
 
Last edited by a moderator:
:greet025 kukaan ei varmaan usko, mutta tyrmäsin tänään tuon meidän räksyttävän, komentelevan ja huutavan tuotepäällikön, työpaikan aamukahvitauolla.

En tiedä miten tilanne tapahtui:scratch...mutta sanoin vaan kahvipöydässä hänelle, että oletko ollut paha poika? Niiiiiin, rupesi tuumaileen ja vastasi, että koulussa hän oli sitä, eikä opettajatkaan saanet kuriin, koska oli niin villi.

Sen jälkeen meni vähän hiljaiseksi:joyful::laughing021Ilmeisesti iskin suoraan arkaan kohtaan.

Jospa alkais vähitellen lopettaa ton osaston häirinnän, työkavereille huutamisen, hyökkäilyn, sekä töiden epäonnistumisella pelottelun:laughing002

Kas....osaan mäkin näköjään jotain, eikä mielestäni mennyt edes epäasiallisuuden puolelle.
 
:hello Sivusta huutelen, että mitä palstalaisille kuuluu?

Olisi upea kuulla Maria75 kannanotto palstalle tai pyytää sulkemaan tämä palsta.

Jos joku luki aiemmin työasioistani, niin ne on todella menossa parempaan suuntaan. Toivottavasti tulee seuraajia tuonne --45++++ palstalle :)

Lopetan viestittelyt tänne turhan takia, kun en ylläpidä palstaa.

Hyvää jatkoa silti :)
 
Last edited by a moderator:
Takaisin
Top