Lapsen työnimi

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Onko teillä ollut lapsella jokin työnimi raskausaikana? Mikä se oli ja miksi juuri se?

Meillä esikoinen oli 'shrimp' koska ultrakuvassa muistutti katkarapua ja isänsä on englanninkielinen. :grin

Kakkonen oli papupiilokas. Nimitys löytyi hyönteisaiheisesta runokirjasta, jota luimme esikoisen kanssa odotusaikana, ja se kuvasi niin hyvin piilossa olevaa vauvaa, että aloimme kutsua vauvaa sillä.

Kuopuksella ei tainnut olla työnimeä. Niin ne kuopukset jäävät aina paitsi kaikesta, kun heihin ei enää jakseta panostaa... (vitsi :joyful:)
 
Meidän esikoinen oli Lumi-Pyry odotusaikana. :) Harkinnassa oli ottaa sukupuolen mukaan jompikumpi nimistä lapselle nimeksi tai ehkä toiseksi, mutta ei pojasta sitten Pyryä lopulta tullut.
 
Salamatkustaja, koska kukaan ei tiennyt että hän mahassa asustelee. Myöhemminkin käytettiin samaa, kun ei osannut vaihtaa eikä keksitty parempaa. Kutsuttiin kahden kesken myös nimellä, joka hänelle oli tarkoitus antaa.
 
Esikoinen oli napero ja rumpali.

Toinen oli nuppu ja juniori.

Kolmas oli pikkupikku ja nuuskamuikkunen (näytti ultrakuvassa nuuskamuikkuselta, kun nenä näytti jäätävän isolta, koska vauvan käsi sattui jotenkin hassusti nenän taakse:D).

Neljäs on viuhti (isosiskon lempinimi on nykyään tiuhti!) ja elohiiri (syntyy elokuussa). Aka popcorn. :D 30+3:Heartred
 
Itse en ole nimennyt yhtäkään vauvaa raskausaikana, mutta mun äidille se tuntuu olevan joku juttu, että pitäähän hällä nyt joku nimi olla :D Ja siis on keksinyt jonkun oikean nimen joka kerta ja mä en oikein tiedä, että onko se edes kivaa. Lähinnä mua jotenki ärsyttää :D

Ja kaikki muut höpöhöpö nimet menee, mutta ai vitsi kun karvat nousee pystyyn jos joku kyselee masu-asukista..Se on niin kaamee :DD
 
Ollaan ihan vasta ekoilla viikoilla, mutta meillä mies on jo muutamaan otteeseen puhunut pikku-Viljamista :grin
 
Raskausaikana ei ollut mitään nimitystä, koska en minä munasoluillenikaan nimiä keksi. Syntymän jälkeen nimi tarvittiin, mutta kovin oli vaikea keksiä nimeä, joten syntymän jälkeen vauva oli Vauva. Kun väestörekisterin kahden kuukauden takaraja alkoi lähestyä, onnistui lopulta nimenkin valinta.
 
Punkki. :grin
Meidän koira on ollut aivan jäätävä punkki-magneetti, ja samoihin aikoihin kun testiä tein niin mies ratsasi koiraa punkkien varalta. Huudahdin että se punkki on mun mahassa, ja se jäi nimeksi sitten :laughing002
 
Meillä joulukuussa syntyvän esikoisen työnimenä toimii Papu :Heartred
On ollut ihan alusta asti ja kaikki puhuvat Papusta :D
 
Hah hah! Mulla sama kuin Mompsulla, eli Papu!
Ekassa ultrassa näkyi sellainen pieni papu (jolla oli pikkuiset kädet ja jalat) niin aloin puhumaan siitä Papuna. Miehenkin kanssa puhutaan "Sit kun tää Papu tulee niin..." :D
 
Pallo, se oli miehen keksimä nimi mun pallomahan mukaan. Itselle olisi kelvannut jokin toinenkin nimi, mutta ei me parempaakaan keksitty. :p
 
Esikoinen oli Toukka, seuraava kaiketi vain Vauva, sitä seuraava Papu (jota edelleen käytän päivittäin 12-vuotiaasta pojasta -tykkää tosi paljon!) ja tämä nykyinen on Pikkutyyppi.
 
Meillä kutsutaan pientä nyt
Titi-uu, joka on muumeista tuttu.
'' Olen niin pieni ettei minulla ole vielä nimeä ja kukaan ei koskaan edes ole kysynyt minun nimeä ''
 
Esikoinen oli kärpänen - tyylikkäästi kun sai alkunsa kun hirvikärpänen kulki paitani sisällä, huusin ja miehen tullessa hätiin olin jo repimässä vaatteitani, ja siitä se sitten lähti :hilarious:

Kuopukselle kysyttiin nimeä esikoiselta, 2,5v. Ehdotti spiderspider ja näin meillä oli kaksi hyönteisteemaista lapsenalkua :bag:
 
Takaisin
Top