Lomamökin hyllystä käteen tarttui Colleen McCulloghin Okalinnut. Ajattelin, että kun kerran nimen olen kuullut moneen kertaan ja siitä on tehty telkkuversiokin, niin ei se voi ihan sontaa olla.
No, kirja oli pääasiassa kuvitteellisen australialaisen ympäristön kuvausta ja rakkaushömppää sekoitettuna. Alkupuolen odottelin, että milloinkohan kirjailija pääsee asiaan, ja vähän puolenvälin jälkeen totesin, ettei kirjassa ole asiaa. Ja sitten juonenkäänteet alkoivat mennä niin epäuskottaviksi (isä ja poika olivat niin samannäköiset, että kaikki tajusivat heidän olevan isä ja poika, paitsi isä itse, joka kyllä tiesi harrastaneensa seksiä päähenkilön kanssa sopivaan aikaan, eikä pojallakaan välähtänyt, vaikka kirjailijan mukaan he molemmat olivatkin huippuälykkäitä ja ymmärsivät kaiken sanomattakin) ja oikeasti isoja asioita (esim. sodan vaikutus päähenkilön veljeen) käsiteltiin kepeästi ja ohuesti parilla lauseella, jonka jälkeen oli parin sivun vatulointi yhdestä suudelmasta, että koko kirjasta meni maku. Viimeiset parikymmentä sivua luin tekstin vain silmäillen, jotta saisin selville, mitä juonessa vielä tapahtuu, kuluttamatta turhaan aikaa lukien jälleen kerran jonkun ihailevia kommentteja päähenkilön sisustustaidoista ja tyylikkäistä kengurunnahkamatoista.
Kirjassa puhutaan ihailevasti siitä, kuinka parikymppinen pappismies viettelee 10-vuotiaan tytön, ja tästä tuli siis kirjan suuri rakkaustarina. Tuli lukiessa mieleen, ettei kirjailija edes tajunnut, mitä oli kirjoittanut, tai sitten silloin 70-luvulla grooming oli täysin tuntematon käsite.
Lopputulos: kukaan ei saa ketään (paitsi rahaa), aina kun joku miespuolinen muuttuu päähenkilölle tärkeäksi, hänet tapetaan tai lähetetään papiksi (tai sekä että), naiset pätevät sisustustaidoillaan ja sillä, etteivät koskaan valita mistään ja käyttäytyvät kuin itsetuhoiset marttyyrit.
Minä en kyllä lukisi viisi vuotiaalle Potter-kirjoja, niin en käsitä miksi oheiskirjat tehdään sen ikäisille. Jos kirja ei olisi ollut niin helppolukuinen olisi varmaan jäänyt lukematta loppuun. No oli kirjassa Rowlingin muistiinpanot mielenkiintoisia.