Neuvola höpinät

Milloin ajattelitte varata ensimmäistä aikaa neuvolaan? (: tuleeko miehenne/naisenne käynneille mukaan? Saako esikoista ottaa mukaan?

Mä varmaan tämän viikon aikana soitan neuvolaan ja esikoinen täytyy ottaa mukaan sai tai ei. Mies töissä joten tulee aina silloin käymään kun vain sattuu olemaan vapaat.
 
Varasin neuvolan joulukuun lopulle ja mieheni tulee mukaan. En kuitenkaan malta odottaa sinne asti, vaan menen myös varhaisultraan omakustanteisesti joulukuun puolivälissä. Nyt pitäisi malttaa odottaa sinne asti. [emoji4]
 
Joulukuun puolessa välissä varhaisultraan ja neuvola loppukuusta. :-) Varhaisultra raskauden keston määrittämiseksi kunnallisella puolella, kun ei ehtinyt kierto tasaantua edellisen synnytyksen jälkeen. Mies jää luultavasti esikoisen kanssa kotiin, hän kun on nyt hoitovapaalla muutenkin.
 
Itse en oo vielä uskaltanut varata neuvolaa kun odottelen että se plussa vielä vahvistuisi. Odottelen myös että mies sais tietää työvuorot loppuvuodelle niin voisi sitten varata neuvolan niin että hän pääsee myös paikalle :)

Katselin just erihintaisia varhaisultria ja niissähän oli eroja paikasta riippuen...

- 4+1
 
Voisin kans soittaa neuvolaan loppuviikosta ja selvitellä sitä varhaisultraa. Mies ei varmaan harmillisesti pysty irtautuun töistä, että pääsisi neuvolaan mukaan.
 
Millä viikoilla kannattaa sinne ultraan mennä? Esikoisesta ei ikinä käyty mutta nyt on niin paljon epävarmempi olo että ehdottomasti mennään yksityiselle. Varmaan tällä viikolla soittelen aikaa neuvolaan ja sinne ultraan.
 
Mulle sanottiin tänään neuvolasta, että kannattaa mennä aikaisintaan viikolla 7, jolloin on mahdollista jo nähdä syke. Varasin itselleni ajan yksityiselle sitten 7+1 eli viikolle 8.
 
Mä en pidä kiirettä neuvolaan soittamisella, tosin olis kiva saada päivitetty ruoka kielto/suositus/kehotuslista. Pyrin suhtatautumaan niihin kyllä jokseenkin arkijärkisesti, raa'asta lihasta voi saada kerralla paljon ongelmia mutta rucolaa voi aika paljon syödä että tulisi haitallinen määrä nitriittiä.
 
Oisko joulu ja vuodenvaihde vähän pakottanut aikasemman neuvolakäynnin?

Miulla ois eka neuvola 2.1. 8+2
 
Mulla on eka neuvola 29.12. (9+0) ja vasta sen jälkeen tulee postissa aika ultraan. Joskin tosiaan menen jo omakustanteisesti aiemmin.
 
Joo metukkahan on pertinteisesti kypsentämätöntä. Mutta, jos oikein tykkää, niin osa on esim savustettu (=kuumennettu), ja siten pitäs olla turvallisia.
 
Takaisin
Top